sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Kaukoputket

Pirpana otti vessapaperihylsyn ja leikki sen olevan kaukoputki. Askarteluhimoissani sitten ehdotin, mitä jos koristelisimme kummallekin oman kaukoputken.


-Nna-

torstai 22. maaliskuuta 2018

Sanakortit

Pirpana on oppinut päiväkodissa tavaamaan. Hän haluaa myös opetella lukemaan tässä kypsässä kohta 3 ja 1/2 vuoden iässä. Papunetin kuvatyökalun avulla tein mustavalkoisia kortteja, joihin samalla tavutin erilaisia sanoja. Yksi aamu otin projektiksi maalata ne vesiväreillä. Sen jälkeen liimasin laput kartongille ja muovitin. Näiden avulla voidaan sitten tutustua erilaisiin kirjaimiin, tavuihin ja sanoihin.


-Nna-

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Kevään ekat kylvöt

Ilmoitin miehelle loppuviikosta, että sunnuntaina tarvitsen omaa aikaa. Hän lähti Pirpanan kanssa Korkeasaareen ja minä sain aikaa tehdä mitä halusin.


Virallisesti en usko kasvien kylvämiseen kuukalenterin mukaan. Sattumalta vain satuin tietämään, että tänään on vuoden paras päivä kylvää tomaatit. Viinirypälerasiat toimivat hyvinä "minikasvihuoneina" aivan alkuvaiheen kasvatukseen, kun laitoin tomaatteja tulemaan. Kaikille niitä ei riittänyt, joten muut hedelmärasiat joutuivat samaan hommaan. Kanamunakennot saivat toimia "potteina".


-Nna-