tiistai 7. huhtikuuta 2015

Mamman marjapiirakka

Ihmettelen, kuinka hetki sitten olin sitä mieltä, että sitähän ehtii tekemään vaikka mitä, kun vauva nukkuu. Tällä hetkellä Pirpanasta uni on yliarvostettua ja äidistä taas aliarvostettua. Jos on niinkin taitava, että osaa ryömiä lujaa, kontata kohtalaisesti ja vähän kävellä tukea vasten, niin eihän siinä enää malta nukkumaan. Leipomaan sentään ehdin joskus. Tällä kertaa valmistui mamman marjapiirakka.


Itse käytin valmista piirakkapohjaa, mutta esim. täältä löytyy ohje, jos sen haluaa valmistaa itse.

Täyte:
400 g pakastemarjoja (minä laitoin mustikoita 3/4 ja puoluikoita 1/4.)
1 rkl perunajauhoja
1 purkki kermaviiliä
1 muna
1/2 dl sokeria
2 tl vanilijasokeria

Painele taikina vuoan pohjalle. Sekoita jäisten pakastemarjojen joukkoon perunajauhot. Sekoita keskenään kermaviili, muna ja sokerit. Laita marjat vuokaan ja kaada päälle kermaviiliseos. Paista 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

-Nna-

1 kommentti: