tiistai 13. tammikuuta 2015

Raparperikaurakeksit

Yksi päivä olin menossa vierailulle poikamiesystävieni kommuuniin ja päätin kunnon rouvana ja kotiäitinä tuoda jotain hyvää mukanani. En edes ymmärrä, miksi en ole leiponut kaurakeksejä moniin vuosiin. Ne on älyttömän helppo tehdä, valmistuvat nopeasti ja maistuvat vielä hyvältä.


Raparperikaurakeksit 2 pellillistä

3 dl kaurahiutaleita
3 rkl vehnäjauhoja
1,25 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
3 rkl raparperihilloa (Omena-kanelihillo toimii todistetusti myös hyvin)
75 g sulatettua voita
1 muna

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon muna, hillo ja voisula. Sekoita kaikki sekaisin. Jaa taikina kekseiksi pelillle. Itse otin aina kukkurallisen taikinaa teelusikkaan ja siitä sitten pellille. Kannattaa jättää tilaa ympärille, sillä kaurakeksit laajenevat kovasti uunissa. Paista 200 asteessa 5-7 min.

-Nna-

2 kommenttia:

  1. Kaurakeksit on tosiaan hyviä ja helppoja tehdä, miksiköhän niitä tulee silti leivottua niin harvoin? Raparperia en olekaan kokeillut kaurakeksitaikinassa, mutta kuulostaa herkulliselta!

    VastaaPoista
  2. Kaurakeksit ovat todella hyviä; en ole myöskään tehnyt pitkään aikaan.

    VastaaPoista