sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Imetysmekko

Huomenna on tasan 3 viikkoa meidän vauvan laskettuun aikaan. En vielä tiedä, tulenko kaipaamaan erityisiä imetysvaatteita. Varmuuden vuoksi olen kuitenkin ostanut yhden puseron ja googlaillut, miten ihmiset ovat ommelleet imetyspaita. Nähdessäni ensi kerran Tusenblå tissitopin en voinut tehdä muuta kuin nauraa sille. Minusta se oli ihan järjettömän näköinen vaate. Joskus kuitenkin käy silleen, että alitajunta tekee työtä ja siitä se ajatus sitten lähtee..

Minulla on hyvä 60-luvun mekosta piirretty kaava, jolla olen ommellut useita mekkoja. Nyt keksin ensimmäistä kertaa, että sillä samaisella kaavallahan voi tehdä myös pehmeän college-kankaisen mekon. Mekon etuosa on  helppo laskea alas, kun se on napeilla kiinni.


Alla oleva t-paita on leikattu rintojen alta poikki ja ommeltu sivusaumoista kainaloista alaspäin kiinni mekkoon. Etuläpän alla on jonkin matkaa toista kangasta, joka on ommeltu kiinni t-paidan etukappaleen helmaan. Ajatuksena, ettei masu vilku, kun läpän laskee alas. Reikä on tehty ihan vain laittamalla paita päälle ja piirtämällä summittain tekstiililiidulla, mistä kohdin suunnilleen se kannattaisi leikata. Reiän ympärille ompelin resorin, jottei se repsota ihan miten sattuu. Samasta syystä keskellä on tuo "narunpätkä", joka estää reikää levähtämästä kamalan suureksi.


Värikkäistä kankaista pitäville vinkki, Metsolalla oli paljon ihanuuksia alessa. Nyt vain odottelen, että posti kantaisi ne kotiin, jotta pääsen ompelemaan lisää itselleni ja vauvalle. 

-Nna-

2 kommenttia: