keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Mihin katosivat päivät?

Käsityörintamalla on valmistunut kaksi mekkoa kesän häihin. Ensimmäiset ovat heinäkuussa, toiset menevät sitten elokuulle. Taidan esitellä ne vasta juhlien jälkeen, mutta tämä tälläisenä vakuutteluna, että kyllä minäkin vielä joskus jotain pientä täällä teen.

Luettuani eri paikoista vietnamilaisista kevätrullista, oli niitä pakko päästä itsekkin kokeilemaan. Ihastuin mintun ja korianterin liittoon. Rullista tuli raikkaita ja keveitä. Netti on pullollaan ohjeita, itse laitoin sisälle salaattisekoitusta, ituja, minttua ja korianteria. Toiseen erään taisi mennä myös retiisiä. Tässä on esimerkiksi yksi ohje ja dippi siihen.


Muuten olen nauttinut luonnon heräämisestä kovasti. Kävimme työporukalla naisten kympillä. Keskuspuistosta löysimme metsästä puuhun tehtyä taidetta.


Olen käynyt myös Helsingin keskustassa pyörimässä. Oli jännä katsoa, miten joku osaa maalata noin. Kuva ei todellakaan tee oikeutta naisen intensiiviselle katseelle, jota katselin pitkään.


Ja lopuksi haluan esitellä uuden leluni. Sain Ukkoselta lahjaksi Evermatin kasvikuivurin. (Löytyi paikallisesta Prismasta). Nyt olen innokkaasti kuivannut parvekkeelta yrttejä. Jos saisin aikaiseksi lähteä maalle, haluaisin kokeilla myös nokkosen, koivunlehden ja muiden luonnosta löytyvien juttujen kuivaamista. Olen netistä lueskellut, mitä kaikkea voisi ihan luonnosta löytää syötäväksi.

 

-Nna-

perjantai 17. toukokuuta 2013

Kesäkupsuja


Päätin olla rohkea ja siirtää jo kasvejani pihalle. Meillä tosiaan on kaksi parveketta, joten tilaa istuttaa riittää. Olen jakanut parvekkeet siten, että makurin parvekkeelle tulee pavut, viidakkokurkut, tomaatit, kesäkurpitsat ja ämpäripotut.

Kesäkurppa
Erilaisia papuja
Olkkarin parvekkeelle olen laittanut kaikki yrtit, krassit ja tuoksuherneet. Vielä himottaisi hankkia ainakin jotain kesäkukkia ihan. Minulla on myös yksi amppelisysteemi, sellainen vanhanaikainen "kolmikori", mihin voisi jotain laittaa.

Yritän kertoa krasseille, että voisivat kasvaa kivasti partsin pinnoja pitkin ylöspäin.
Blogi ei suostu vaihteeksi lataamaan kuvia, joten koitan myöhemmin sitten puutarhakuvien kanssa toivottavasti paremmalla menestyksellä..

-Nna-

torstai 16. toukokuuta 2013

Mini J

Paljon puhuttu ja odotettu Mini J on saapunut. Miniäsiskoni esittelikin jo perheensä, eli Ukkosen pikkuveljen ja tulokkaan blogissan. Kävimme eilen laitoksella katsomassa tuoretta perhettä, enkä ole ikinä pitänyt sylissäni noin pientä ihmistä, mitä pikku J on.

Jotta tässä olisi jotain muka käsitöihin liittyvää, niin lisään kuvan pienistä pipoista joita josku Jorviin neuloin, jotka on jäänyt esittelemättä.



-Nna-

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Tyynyliina

Sain vanhemmiltani normaalia isomman tyynyn vierastyynyksi. Ensin nihkeilin sen ottamisesta, koska meillä ei ole niin isoja tyynyliinoja. Siihen isäni totesi, että osaathan sinä ommella. Kaapista löytyi pala villin väristä puuvillaa, aikaa meni noin 5 min kun se oli surautettu.  Mallia katsoin muista tyynyliinoista ja nyt vieraat voivat nähdä villejä viidakkounia.



-Nna-

lauantai 4. toukokuuta 2013

Pavlova

Blogissa on eletty hiljaiseloa taas hetki. Tuntuu, ettei aika riitä käsitöille tai muulle harrastamiselle. Aikaahan minulla on tasan yhtä paljon kuin aikaisemmin, olen vain käyttänyt sitä mm. sykkimällä eri puolella Suomea. Tässä parin viikon aikana on tullut käytyä mm. Oulussa, Tampereella, Jyväskylässä, Mikkelissä ja Kuopiossa. Ihan vain koska voi.

Vappubrunssille tein pavlovaa. Se on kanssa ollut tehtävien listalla pitkään, mutta nyt vasta sain aikaiseksi. Oma versioni oli sellainen noin uunipellin kokoinen melko matala kiekko, jonka sitten päällystin kaikella hyvällä. Ukkosesta se oli sellaista, että hampaat sulaa, mutta meille tytöille se maistui erinomaisesti.

Kuvannut Elina, pöllin kuvan fb:sta
Pavlova

6 munan valkuaista
3 dl sokeria
1 rkl sitruunamehua
2 tl perunajauhoja

Päälle:
2,5 dl vaahtoutuvaa vanilijakastiketta
500 g mansikoita
vadelmia

Vatkaa muna ja suurin osa sokerista kovaksi vaahdoksi. Lisää loppupuolella joukkoon myös loput sokerista, johon on sekoitettu perunajauhot. Lisää myös sitruunamehu sekaan vatkaten. Laita vaahto uunipellille sopivaan muotoon, itse piirsin valmiiksi ympyrän leivinpaperin nurjalle puolelle. Paista 125 asteisessa uunissa noin 1,5 tuntia. Anna pohjan jäähtyä ja kovettua rauhassa. Vatkaa vanilijakastike vaahdoksi, laita se marenkilevyn päälle ja koristele esim. marjoilla tai hedelmillä.