tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulupäivän meiningit

Aatto tuli vietettyä perinteisissä merkeissä. Olimme Ukkosen kanssa joululounaalla vanhempieni luona ja illaksi tulimme sitten kotiin. Pukki muisti jälleen yltäkylläisesti meitä. Saimme valtavan määrän valkoista Teemaa ja minulle pukki toi Olympus pen mini kameran. Nyt olemme miniäsiskoni kanssa kamerasamiksia valkoisten minijärkkäreidemme kanssa.

Yksi mielenkiintoisimmista lahjoista oli ystävämme Elinan askartelema kori. Tuo on tehty ilmeisesti ihan vain narusta liimaamalla. Käsityöharrastelijana minun piti tietenkin heti sitä väännellä ja käännellä. Mietin myös, miten tuollaisen voisi tehdä itse. Malli kun on vähän linnunpesää muistuttava, eli kapenee tuonne ylöspäin. Hetken jo harkitsin ilmapallon puhaltamista ja sen päälle askartelua, sen kun voisi sitten puhkaista pois. Joka tapauksessa tuo on hieno kuin mikä!


Tänä vuonna en tehnyt itse paketteihin juuri mitään. Kummitytölle lähti kuitenkin valkoiset säärystimet. Hänellä on vähemmän paksut jalat kuin minulla, nämä on kuvattu omissani.


-Nna-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti