maanantai 13. elokuuta 2012

Sieni-fetapiirakka

Olimme viikonloppuna mitä ihanimmissa häissä. Lauantaina kaasoillessani minulla oli ylimääräistä aikaa, ja vein morsion oman anoppini luokse. Anoppilassa on lähes aina jonkinlaista piirakkaa, tällä kertaa vuorossa oli mustikka. Siitä innostuneena leivoin sitten kotona pakkasesta löytyneistä kantarelleista ja suppilovahveroista sieni-fetapiirakan. Kuva on taas hämärässä otettua kännykameralaatua, mutta piirakasta tuli oikein hyvää.




Sieni-fetapiirakka

2 dl grahamjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
75 g voita
0,5 dl vettä

1 litra sieniä
3 kesäsipulia varsineen
100 g fetaa
1 dl juustoraastetta
100 g ranskankermaa
2 dl maitoa
3 kananmunaa
pippuria

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää sulatettu voi ja vesi, sekoita takinaksi. Painele voidellun piirakkavuoan pohjalle.

Kuulota sienet ja silputut sipulit voissa niin, että sienistä lähtee suurin osa nesteestä pois. Omat suppikset olivat valmiiksi käsiteltyjä, joten määrä tuoreista sienistä on arvio. Heitä sienet piirakan pohjalle ja murustele feta päälle. Sekoita pippuri, ranskankerma, maito ja munat keskenään. Kaada munamaito piirakkaan ja ripottele pinnalle juustoraaste. Paista 200 asteessa 30 min tai niin kauan, että piirakka näyttää nätiltä. Itse vielä laitoin oman palani päälle vähän tuoretta timjamia, joka kävi siihen aika kivasti.

-Nna-

ps. kunhan Ukkonen saa kuvat käsiteltyä, pääsen esittelemään juhliin ompelemaani mekkoa.

1 kommentti: